sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Vauhdikasta menoa

Koko viikonloppu on mennyt siivillä. Pennunkatsojia on käynyt ikähaitarista lapsesta vaariin ja sehän on vallan mukavaa. Nämä lapsoset ovat ainakin sosiaalistuneet kaikenikäisten ihmisten käsittelyssä. Ja kaikkien syliin mennään yhtä innokkaasti pussaten ja varpaita purren :)

Tähän päivitykseen päätin laittaa kameran vauhdikkaimmat kuvat, en niinkään söpistelykuvia vaan sitä menoa ja meninkiä. Nämä vikkelät nassikat ehtivät joka paikkaan ja ovat kaksi- ja nelilahkeisten kimpussa :) Hauskoja tilanteita katsoa, mutta ei varmastikaan hauskoja esimerkiksi meidän Röllin mielestä. Röllin pitää jo ihan tosissaan juosta karkuun jos meinaa, että viisikko ei ole ihan iholla ja piraijanhampaillaan kiinni vaikka takajalassa. No, en minä näitä villejä enää juurikaan päästä isopia kiusaamaan, ainoastaan koko ajan vahtien ja niin, että on vain yksi iso kerrallaan kertomassa rajojaan pienille. Kukka on ainoa, joka saa olla pentujen kanssa, koska hän on lempeä komentamaan.

















Laitan tähän loppuun vielä videon ulkoiluistamme viikolla. Kukka on mainio "tarhantäti", joka jaksaa ottaa virtaa pois näistä energisistä pakkauksista ulkona. Monesti pihaleikkien jälkeen porukka on nopeasti väsynyttä väkeä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti